
Hyvä maine tuo asiakasvirtaa
Loppiaisen jälkeiset sankat lumisateet ovat kasvattaneet Hyväntuulen Auton pihan lumikasoja, mutta eivät ole tuoneet erityistä piikkiä kotkalaiskorjaamon työmäärään. Työmäärät ovat muutenkin ovat olleet viime aikoina melko normaalilla tasolla.
Jonoa korjaamolle on noin viikon verran, mikä on yrittäjä Antti Häkkäsen mielestä sopiva aika. Silloin korjaamo pystyy sopivasti ennakoimaan työmääriään, eivätkä asiakkaat joudu odottamaan liian pitkään.
”Talvikuukausina autoihin tehdään ehkä vähän tavallista enemmän korjauksia, kun taas muina aikoina huoltojen osuus on isompi”, Häkkänen sanoo.
Merkkiedustuksia mukaan

Hyväntuulen Auto on perustettu vuonna 1980. Vuosien varrella Hyväntuulen Autoon tullut useita merkkiedustuksia. Nissanin lisäksi korjaamo on valtuutettu Fiat-, Alfa Romeo-, Jeep- ja Chrysler-korjaamo. Subaru ja Dodgekin kuuluivat korjaamon edustuksiin aikanaan, mutta niistä on sittemmin luovuttu.
”Merkkiedustukset ovat olleet ja ovat yhä keskeinen osa Hyväntuulen Auton toimintaa. Viime vuosina olemme kuitenkin korjanneet entistä enemmän muitakin merkkejä. Liityimme myös AD-ketjuun noin kymmenen vuotta sitten”, Häkkänen kertoo.
Yrittäjät hallin puolella
Antti Häkkänen tuli aikoinaan korjaamolle töihin suoraan ammattikoulusta. Korjaamon osakkaaksi hän siirtyi vuonna 2003. Yhtiön toinen osakas Jari Nieminen osti osuutensa Antti Häkkäsen isältä Kalevi Häkkäseltä vuonna 2016. Nieminenkin aloitti korjaamolla heti ammattikoulun ja armeijan jälkeen vuonna 2004.
Sekä Häkkänen että Nieminen työskentelevät asentajana korjaamohallin puolella. Yrittäjien lisäksi korjaamolla on kaksi asentajaa. Töiden vastaanotosta ja varaosatoiminnoista vastaa kaksi henkilöä. Korjaamolla tehdään laajasti erilaisia huoltoja ja korjauksia. Vuosittain hoidetaan noin 2500–3000 työmääräystä.

Paljon vakioasiakkaita
Reilun neljän vuosikymmenen toiminnan aikana Hyväntuulen Autolle on muodostunut Kotkan alueella melko vakiintunut asiakaskunta. Pitkään toimineella korjaamolla on hyvä maine alueellaan ja se auttaa omalta osaltaan pitämään yllä asiakasvirtaa.
Häkkänen katsookin tulevaisuuteen positiivisin mielin. Hyväntuulen Autolla on osaava ja motivoitunut henkilökunta, jolle on riittänyt sopivasti töitä. Ammattitaitoisen korjaamotyön ohella asiakkaista pidetään kiinni joustavuudella ja henkilökohtaisella palvelulla.
Teksti ja kuvat: Arto Vänttinen
Juttu on lyhennelmä Suomen Autolehden numerosta 2/2023. Kiinnostuitko? Tutustu ja tilaa Suomen Autolehti tai sen irtonumero (saatavilla diginä myös Lehtiluukusta) täältä!